maanantai 18. elokuuta 2014

Ensimmäinen tunti

Tiedonkäsittelyn perusteet
Biologista ja kognitiivista psykologiaa

Pohdimme aluksi miksi ihmiset eivät pysty olemaan yli 45 minuuttia maailman hiljaisimmassa huoneessa:
  • Suurin osa ihmisten ajatuksista muotoutuvat aistiärsykkeiden kautta, ja jos aivot eivät saa mitään ärsykkeitä joutuu pohtimaan vaan omia muistojaan ja asioitaan. Kun ihmiset ovat tottuneet nyky-yhteiskunnassa jatkuvaan hälinään, voi hiljaisuus tuntua hyvin painostavalta. Ärsykkeiden puutteessa ihmisillä voi ilmetä myös esimerkiksi hallusinaatioita, kun aivot eivät pysty liittämään hiljaisuutta aiempiin skeemoihin.
Sitten katsoimme kuvia erilaisista aivoisat, joissa oli ihmisen, apinan, kissan tai koiran ja sammakon aivot. Niistä selvästi osasi aivojen muodon ja poimutuksen perusteella kertoa kenelle ne kuuluivat ja minkälainen kehitysaste heillä on.

(Psykologian blogeja: PsyBlog, Maanantaiblogi.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti